Ihan ekana pitää kertoa tuosta epämääräisen näköisestä mössöstä: mun tän hetken lemppari aamupala/välipala/iltapala: rasvatonta maitorahkaa, banaania ja suklaanmakuista proteiinijauhetta, VOI LUOJA!!! Melkein tulee huono omatunto kun tuota vetelee! Niiiiiiiiiin hyvää!! :D
Kaikki mun ystävät ja facebook-kaverit ovat varmasti huomanneet, että olen ihan hurahtanut treenaamiseen. :D Liityin paikallisen kuntosalin jäseneksi jo viime vuoden keväällä, mutta vasta viime syksystä siellä olen alkanut käymään aktiivisemmin. Vikat kolme viikkoa olen treenannut melkosta kovaa (n.9-10h viikossa) ja olen ollut niin täynnä virtaa etten koskaan!! Syömiseen tulee kiinnitettyä paljon enemmän huomiota kuin aiemmin, pakkokin on, ja olenkin noudattanut (lähes) orjallisesti personal trainerin mulle tekemää ohjelmaa. Ja toisin kuin monet luulee, mun ei ole todellakaan tarvinnut nähdä nälkää, välillä on jopa vaikeuksia saada kaikki syötyä. Mikä taas olisi ihan älyttömän tärkeää, sillä lihasmassaa en halua hukata.
Kävin sunnuntaina kehonkoostumusmittauksessa ja voi sitä jännitystä. :D Mähän tiesin etukäteen tasan painoni ja kaikki muu oli sitten uutta tietoa. Se kone kyllä oli mun painon suhteen mukavampi kuin oma vaaka kotona..;) Joten tietty mä uskon sitä!! :D Mulle on ollut toi paino niin kauan "ongelma" kuin jaksan muistaa (vaikkei aina olisi mitään tarvetta pudotukseen ollutkaan) ja viime kesästä olen tiputtanut n. -12kg. Nyt näytti semmosia lukemia, että eipä tässä oikeestaan mitään hirveetä tarvetta ole tiputella sitä enempää. Tietty mielelläni vaihtaisin pari rasvakiloa lihasmassaan, mutta koitan opetella kärsivällisyyttä.. Mulla nimittäin lihasta on yli normiarvojen ja rasvaa just puolessavälissä käyriä, kolme kiloa kun tiputtaisi niin olisi jo alle normaalin.. ja koskaan en halua miksikään kuivan kesän oravaksi, kiinteytystä vielä vähän lisää ja keskivartaloon lihasta lisää niin sit on hyvä. :D Ja niin, se tärkein arvo, ihan oikeasti tärkein ;), sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrä oli mulla hyvä. :) Melki alarajalla. :)
Se että mä teen tästä "julkista", auttaa mua ihan tosi paljon. Ei tuu repsahdettua niin helposti. :) Ainoa mikä naurattaa,on se että niin moni katsoo tarpeelliseksi siunailla mun tekemisiä. "Treenaat liian paljon, syötkö mitään, kai sä tiedät että pitää pitää lepopäiviä, mistä sä laihdutat, kai sä nyt yhden pullan syöt...ai et...ai niin kun sä treenaat...".. Mutta ei siinä mitään,itseppä tätä koko ajan hehkutan. :D Ja onneksi mulla on hyvä itsetunto, ei se oikeestaan enää haittaa, että kuulen niitä "hullu"-"tsemppauksia". ;D
Parasta on hyvä olo mikä liikunnasta tulee. Mä jaksan ihan mitä vaan ja koska olen iltaisin fyysisesti väsynyt, tulee mentyä nukkumaan hyvissä ajoin. ;)
Vaikka....pakko myöntää...koska olen nainen ja turhamainenkin monessa asiassa..ei pelkkä hyvä olo riitä...kieltämättä eilen hihkuin riemusta kun pari vuotta kaapissa lojuneet liian pienet farkut meni heittämällä jalkaan!! :D
Tsemppiä! Hienosti olet tulosta saanutkin! :)
VastaaPoistaKiitos! :) Aina kun mulle iskee epåtoivo,niin koitan muistuttaa itseäni siitä mikä oli tilanne vielä vuosi sitten. ;) Se vaan kun olen kaikki-heti-mulle tyyppiä,niin se ei aina ole niin helppoa. :) Mutta toi kehonkoostumusmittaus oli todella kannattavaa,lopultakin tajusin,että en ole sisältä pelkkää rasvahöttöä vaan treenaamisesta on ollut oikeasti hyötyäkin. Tästä on hyvä jatkaa. :)
Poista